Timo Hännikäinen: Kuolevainen

”Mikään ei lopulta pelasta meitä tiedolta, että me todella kuolemme, kenties jopa sotkuisesti ja tuskallisesti. Niinpä me tavalla tai toisella kapinoimme kuolemaan kohdistuvaa häveliäisyyttä vastaan, samalla tavoin kuin me ennen uhmasimme seksuaalisuuden kieltämistä.”
kuolevainen-kansi

Timo Hännikäisen kymmenes kirja on esseistinen proosateos ihmiselämän tärkeimmästä tapahtumasta – kuolemasta. Yhtäältä se on kuvaus kirjoittajan sisaren kuolemasta aivokasvaimeen, toisaalta vapaasti rönsyilevä pohdinta kuoleman historiasta, biologiasta ja kulttuurista. Se kertoo, miksi kuolevaisuus on niin visainen ongelma ihmisen tietoisuudelle yleensä ja modernin ihmisen tietoisuudelle erityisesti. Oman käsittelynsä saavat muun muassa hautajaisrituaalit, itsemurha, suomalaiset kuolintavat ja haaveet ikuisesta elämästä.

Kuolevainen on yhtä aikaa vakava, koominen ja groteski kirja, joka käsittelee paljon koluttua aihetta raikkaalla tavalla.

Kirja on nyt saatavilla normaalisti. Helpoiten teet tilauksen tästä: Holvi

Myös Holvin ohi voi maksaa perinteisenä tilisiirtona, ottakaa yhteyttä sähköpostitse niin saatte tarkemmat maksutiedot. 

ISBN 978-952-93-7269-0
120 sivua. Pehmeäkantinen.
Runsas kuvitus. Koko 19 cm x 12 cm.
Julkaisuvuosi 2016.

Kansi & taitto: Hexen Press

Kansi isokokoisena